torstai 3. tammikuuta 2013

Loppuarvio projektista

Loppuarvio projektista

Oma osuuteni

Omasta puolestani projekti sujui hieman odotettua huonommin. Myöhästyin monista deadlineista (tämä mukaanluettuna). En seurannut projektiaikataulua tarpeeksi tarkasti, minkä takia myöhästymisiä myös tapahtui. Onneksi ne eivät vaikuttaneet negatiivisesti projektiin.

Toivottavasti minulle aukeaa pian mahdollisuus olla esim. työn kautta jossain isommassa projektissa mukana jotta voin hyödyntää oppimaani sekä syventää tietämystäni projektityöskentelystä.

Rehellinen arvio omasta arvosanasti on 3. En onnistunut pysymään aikataulussa kunnolla mutta sain työt kuitenkin hoidettua.

Ryhmäosuus

Ryhmänä onnistuimme mielestäni hyvin. Ryhmämme koostui jäsenistä Carita Teerioja, Olli Yrjönen sekä minä. Lopputulos oli suunnitelman mukainen ja asiakas valitsikin meidän sivustomme käyttöönsä. Olen tyytyväinen muiden ryhmän jäsenten panostukseen.

Opintojakson kehitys

Mielestäni opettajien yhteistyötä kyseisessä kurssiyhdistelmässä pitäisi parantaa. Jokaisella opettajalla oli hieman eri tyyli merkitä tehtävät sekä palautuspäivät ja aikataulut. Välillä oli siis todella vaikea pysyä mukana siinä missä kohti projektia mentiin ja mikä tehtävä kuului mihinkin osa-alueeseen. Jotkut tehtävät palautettiin henk. koht. laatikkoon Optimassa, jotkut suoraan palautuslaatikoihin (joista ei oikein selvinnyt että mikä tehtävä sinne piti palauttaa) sekä aikatauluja joutui seuraamaan kahdesta eri paikasta.

Jonkinlainen yhteinen työtila kahdelle eri kurssille jossa olisi yhdistettynä koko kurssiyhdistelmän aikataulu olisi helpottanut mukana pysymistä reilusti.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Projektityön tilannekatsaus

Projektityön tilannekatsaus

Tällä hetkellä työn alla

Projektityöskentely on sujunut verkkaisella tahdilla ja hieman myöhässä aikataulusta. Suurimmat ongelmat ovat olleet asiakkaan kiireellisyys mistä johtuen emme saaneet puristettua asiakkaasta kunnolla tietoja verkkosivuja varten. Saimme tehtyä layoutit ja lähetettyä ne asiakkaalle joka teki päätöksen hieman myöhemmin kuin olisimme toivoneet.

Nyt meillä on tiedossa suurinpiirtein mitä asiakas haluaa eli tärkeimmät teemat sivustolle, asiakasryhmät, värimaailma yms. Sivujen koodaus on jo hyvällä mallilla ja raakaversio sivuista on jo tehty. Nyt on siis vuorossa pääosin sivujen viilausta ja pienten yksityiskohtien parantelua. Olemme siis saaneet kirittyä aikataulua hyvin. Tästä iso kiitos Ollille joka teki sivujen pohjan todella nopeasti.

Tällä vauhdilla meillä on hyvät mahdollisuudet saada sivut haluttuun kuntoon viikonloppuun mennessä, jolloin sivuston pitäisi olla valmis ja testattu. 18.12 on sivuston esittely asiakkaalle ja uskon että hän tulee olemaan tyytyväinen lopputulokseen.

Huomioita

Asiakassivustoa tehdessä on huomannut että projektissa on todella helppo jäädä jälkeen aikataulusta jos ei ole kokoajan kartalla mitä tulisi olla valmis ja milloin. Tähän varmasti auttaisi aktiivinen projektinhallintaohjelmiston seuranta. Tosin mielestäni tässä projektissa käytössä oleva ohjelmisto ei ole yksinkertaisimmasta päästä ja on hieman vaikeaselkoinen. Se on kuitenkin helpottanut projektin kasassa pitämistä.

Toinen asia jonka olen huomannut on että asiakas ei välttämättä aina tiedä mitä haluaa. Itsellä olisi visioita monista erilaisista toteutusmahdollisuuksista, joten tuntuu hämmentävältä jos asiakas ei itse yhtään tiedä mitä haluaa.

Olen itse myöhästellyt pahasti tehtävissäni tämän opintojakson aikana erinäisistä syistä johtuen. Olen ollut normaalia enemmän töissä sekä sairastellut, jonka takia on ollut todella vaikeaa löytää aikaa ja voimia koulutehtävien tekemiselle. Tahti on kuitenkin mielestäni ollut inhimillinen. Mielestäni opintojakso olisi voinut olla vielä paljon mielenkiintoisempi, jos olisimme saaneet paremman asiakkaan jolla olisi ollut omat visionsa siitä, minkälaiset sivujen tulisi olla.

Loppuyhteenvetona voisi sanoa, että opintojakso ja asiakassivusto on mennyt melkein suunnitelmien mukaisesti, mutta hieman huonommin kuin olisin toivonut.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Lähtötilanteen analyysi

Lähtötilanteen analyysi


Tavoitteeni

Tavoitteenani opintojaksolla on oppia uusia asioita projektityöskentelystä, tiimityöskentelystä sekä verkkokirjoittamisesta. Haluan oppia kuinka verkkosivujen tekeminen tapahtuu projektina alusta loppuun loppukäyttäjän kanssa yhteistyötä tekemällä.

Aikaa projektin työstämiseen käytän niin paljon kuin mahdollista, mutta minimitavoitteeni lopputulokselle on hyvin toimivat ja asiakkaan alan huomioon ottaen hyvin suunnitellut sivut. Tavoitenumeroni opintojaksolle on 3, mieluiten kuitenkin 4.

Aihe on mielestäni mielenkiintoinen, mutta myös haastava kun ottaa huomioon nopean aikataulun ja rajoitetun ajan projektin työstämiseen.

Taustani

Aikaisempaa osaamista projektityöskentelystä minulla on hyvin vähän. Olen ollut välillisesti työssäni mukana joissain projekteissa, mutta en voi sanoa että olisin perehtynyt asiaan kovin hyvin.

Kokouskäytännöt, kokouksen kulku ja kokouskäyttäytyminen on minulle tuttua jonka takia suostuin myös ensimmäisen projektipalaverin puheenjohtajaksi sekä sihteeriksi. Ensimmäinen palaveri sujui hyvin ja luulen että ryhmämme tulee selviämään opintojaksosta hyvin. Ainoa hankaluus tulee oletettavasti olemaan itse toteutuspuolella, koska ryhmässämme ei ole ketään joka olisi kovin hyvä koodaamisessa.

Pidän itse työn suunnittelusta ja omien ideoideni julki tuomisesta, mutta en niinkään itse toteutuksesta ja asioiden loppuun viilaamisesta.

Projektityöni

Projektiryhmääni kuuluvat Olli Yrjönen sekä Carita Teerioja. Ryhmässämme on siis ainakin toistaiseksi yksi henkilö vähemmän kuin muissa ryhmissä.

Projektiasiakkaamme on Suomen Suojeluvartiointi Oy