Loppuarvio projektista
Oma osuuteni
Omasta puolestani projekti sujui hieman odotettua huonommin. Myöhästyin monista deadlineista (tämä mukaanluettuna). En seurannut projektiaikataulua tarpeeksi tarkasti, minkä takia myöhästymisiä myös tapahtui. Onneksi ne eivät vaikuttaneet negatiivisesti projektiin.Toivottavasti minulle aukeaa pian mahdollisuus olla esim. työn kautta jossain isommassa projektissa mukana jotta voin hyödyntää oppimaani sekä syventää tietämystäni projektityöskentelystä.
Rehellinen arvio omasta arvosanasti on 3. En onnistunut pysymään aikataulussa kunnolla mutta sain työt kuitenkin hoidettua.
Ryhmäosuus
Ryhmänä onnistuimme mielestäni hyvin. Ryhmämme koostui jäsenistä Carita Teerioja, Olli Yrjönen sekä minä. Lopputulos oli suunnitelman mukainen ja asiakas valitsikin meidän sivustomme käyttöönsä. Olen tyytyväinen muiden ryhmän jäsenten panostukseen.Opintojakson kehitys
Mielestäni opettajien yhteistyötä kyseisessä kurssiyhdistelmässä pitäisi parantaa. Jokaisella opettajalla oli hieman eri tyyli merkitä tehtävät sekä palautuspäivät ja aikataulut. Välillä oli siis todella vaikea pysyä mukana siinä missä kohti projektia mentiin ja mikä tehtävä kuului mihinkin osa-alueeseen. Jotkut tehtävät palautettiin henk. koht. laatikkoon Optimassa, jotkut suoraan palautuslaatikoihin (joista ei oikein selvinnyt että mikä tehtävä sinne piti palauttaa) sekä aikatauluja joutui seuraamaan kahdesta eri paikasta.Jonkinlainen yhteinen työtila kahdelle eri kurssille jossa olisi yhdistettynä koko kurssiyhdistelmän aikataulu olisi helpottanut mukana pysymistä reilusti.